Meillä on yrityksellesi ostaja valmiina…
…sekä lisäksi kymmenien mahdollisten ostajien joukko, josta pääsee valitsemaan tarjoushaun kautta sopivimman ja parhaimman.
VälttämättömätSivuston toiminta edellyttää toiminnallisia evästeitä. | |
AnalytiikkaevästeetVoimme kehittää sisältötarjontaamme, kun tiedämme mitä sisältöjä luetaan. |
…sekä lisäksi kymmenien mahdollisten ostajien joukko, josta pääsee valitsemaan tarjoushaun kautta sopivimman ja parhaimman.
Yrityskauppamäärät miljoonien ja kymmenien miljoonien arvoluokassa ovat tilastojemme valossa hyvällä keskimääräisellä tasolla.
Myyntiajatusten herätessä on yrityskaupan hyvän lopputuloksen kannalta tärkeää harkita myös sopivaa ajoitusta. Kokemuksemme mukaan yleisin virhe ajoitusta suunniteltaessa on se, että päätöstä ei tehdä ajoitukseen vaikuttavien osatekijöiden suhteen kokonaisarviona vaan keskittyen vain yhteen-kahteen osatekijään
Omistajatavoite on yrityksen kehittymisen ja arvonkasvun peruslähtökohta. Tämä voi tarkoittaa eri yrityksissä ja eri omistajille eri asioita, mutta ilman tavoitetta ei ole ratkaisua ja siten konkreettinen omistajatavoite on välttämätön päätöksenteon perusta.
Yritysosto edesauttaa Pentep Oy:tä jatkamaan kasvuaan osana suurempaa organisaatiota ja vahvistaa ostajan asemaa Suomen markkinalla
Yrityskauppa-aktiivisuus on nousevista koroista huolimatta keskimääräistä korkeammalla tasolla, markkinoilla liikkuu edelleen paljon rahaa ja aktiiviset ostajat maksavat sopivista kohteista hyviä hintoja.
Suomen Diesel Voima (SDV) on johtava suomalainen varavoima- ja palopumppuratkaisujen toimittaja, jonka erikoisalana on poikkeuksellisen vaativiin olosuhteisiin valmistetut laitteet.
Yrityskaupassa raha harvoin on ainoa tärkeä asia omistajille. Tärkeät tekijät vaihtelevat merkittävästi, mutta mukana on usein esimerkiksi halu varmistaa firman jatkuvuus, hakea tukea kasvuun ja kantaa huolta työntekijöistä.
Yritysosto tulee laajentamaan ja syventämään Constin osaamista erityisesti kokonaisvaltaisten taloteknisten kiinteistöpalveluiden tuottamisessa.
Vähemmän yllättäen vastaus otsikon kysymykseen on: yritysmyynnin aloittamisessa vain yhden ostajakandidaatin kanssa piilee riskejä kaupan toteutumisen sekä tavoitteiden mukaisen lopputuloksen kannalta, enemmän on enemmän.
Kun tavoitteena on toteuttaa yritysjärjestely mieluummin 0-5 vuoden kuin 5-10 vuoden aikaikkunassa, on erityisen tärkeää pysähtyä pohtimaan asiaa tarkemmin juuri nyt.
Johtamiskonsultointi ja varainhoitotausta. Arvonmääritys ja taloudelliset analyysit.
Rahoitusanalyysi- ja rahastonhoitotausta. Sijoitus ja riskianalyysit sekä raportointi.
Rahoitusanalyysi- ja rahastonhoitotausta. Sijoitus ja riskianalyysit sekä raportointi.
Kansainvälinen investointipankki- ja pääomasijoitustausta. Strategiset yritysjärjestelyt ja arvonkasvu.
Pankkiiriliike-, sijoitus- ja projektinjohtotausta. Yritysjärjestelyprojektit ja strategiset valinnat.
Yritysjärjestelyjen ja talousjohdon tausta. Cross-border yrityskaupat ja taloushallinto.
Hallinto ja markkinointitausta. Projektien hallinta ja hallinto.
Strategiakonsultointi tausta. Arvonmääritys ja taloudelliset analyysit.
Yritysjärjestelyt, myynti ja markkinointi, yrittäjätausta. Exit-prosessi ja arvonkasvutoimenpiteet.
Myynnin ja markkinoinnin yrittäjätausta. Asiakasyhteydet ja markkinointi.
Finanssialan palvelu- ja fintech-tausta. Exit-prosessi.
Rahoitusanalyysitausta. Taloudelliset analyysit ja arvonmääritys.
Sijoitus- ja rahoitusanalyysitausta. Arvonmääritys ja taloudelliset analyysit.
Transaktiokokemus yrityskaupoista ja kiinteistöistä. Riskien hallinta, arvonmääritys ja raportointi.
Strategiakonsultointi ja yrittäjätausta. Taloudelliset analyysit ja arvonmääritys.
Comset® on
Nordic Growth Oy:n
yrityskauppapalvelu
omistajayrittäjille
www.comset.fi
Kaikki palvelut osoitteessa:
www.nordicgrowth.com
Nordic Growth Oy
Vuorikatu 20,
00100 Helsinki
09 424 15600
info@nordicgrowth.com
Y-tunnus: 1976120-5